Hajuaisti

13.02.2026

Hajuaisti – hermoston varhaisin signaali

Miksi se paljastaa niin paljon Alzheimerista, Parkinsonista, tai kiintymyssuhteistamme.

Tällä kertaa sukellamme hajuaistiin – aistiin, jota pidämme helposti itsestäänselvyytenä, mutta joka on yksi kehon tärkeimmistä "neuroikkunoista".


Hajuaisti: ensimmäinen aisti, jonka avulla vastasyntynyt tunnistaa äitinsä

Hajuaisti on aktiivinen jo syntymähetkellä.
Tutkimusten mukaan vastasyntynyt tunnistaa oman äidin tuoksun ja äidinmaidon

ennen näkö- tai kuuloinformaatiota.

Haju on siis kirjaimellisesti ensimmäinen kiintymyksen ja turvallisuuden signaali.

Siksi hajuaistilla on valtava emotionaalinen merkitys – se linkittyy suoraan limbiseen järjestelmään, joka säätelee:


  • turvan tunnetta

  • rentoutumista

  • kiintymyssuhteita

  • stressireaktioita


Hajuaisti on eloonjäämisen kannalta kriittinen

Hajuaisti on yksi vanhimmista evolutiivisista aisteista, ja sillä on yksi päätehtävä: pitää meidät hengissä.

Hajuaistilla havaitsemme vaaratilanteita, esimerkiksi savun tai pilaantuneen ruuan. Erilaiset hajut vaikuttavat myös sosiaaliseen kanssakäymiseen, oli se sitten oma haju tai toisten, puhumattakaan haju allergioista. On myös tutkittu kuinka toisilla ihmisillä on tarkempi hajuaisti ja voivat haistaa jopa ihmisten tunnetiloja.

Fun fact: Kun omat lapset olivat pieniä, haistoin aina kun he olivat tulossa kipeäksi. 😃


Hajuiaistin heikentyminen kertoo aina hermoston muutoksista.


Hajuaistin heikentyminen – yksi varhaisimmista merkeistä Alzheimerissa ja Parkinsonissa


Hajuaistin hermoradat ovat yksi ensimmäisistä, jotka muuttuvat neurodegeneratiivisissa sairauksissa.

Alzheimerin taudissa

Hajuaisti voi heikentyä vuosia ennen muistioireita, koska varhaisimmat muutokset syntyvät samoille aivoalueille, jotka liittyvät hajujen tunnistamiseen: hippokampukseen ja entorinaalikuoreen.

Parkinsonin taudissa

Jopa 70–90 % potilaista kokee hajuaistin heikkenemistä 5–10 vuotta ennen motorista vapinaa tai jäykkyyttä.


Hajuaisti on tällä hetkellä yksi tutkimuksen arvostetuimmista varhaisista biomarkkereista Parkinsonin taudissa.


Mitä tutkimus sanoo?


Alzheimer

Pitkittäistutkimuksissa (Harvard, Minnesota University) havaittiin, että heikentynyt hajutunnistus ennustaa:

  • amyloidikertymiä

  • hippokampuksen toiminnan laskua

  • kognitiivisten oireiden alkua 3–5 vuotta myöhemmin


Parkinson

PPMI-tutkimuksissa hajuaistin muutokset ovat yksi luotettavimmista varhaisista neurologisista oireista. Niitä havaitaan jopa silloin, kun motoriset oireet puuttuvat täysin.


Hajuharjoittelu

Useissa tutkimuksissa (Hummel, University of Dresden) on osoitettu, että säännöllinen hajuharjoittelu parantaa:


  • hajujen tunnistamista

  • hermoverkkojen tiheyttä

  • jopa aivojen harmaan aineen määrää


Effects of olfactory training in patients with olfactory loss - PubMed


Testaa onko sinulla hajuaistin puolieroja?


Hajuaistissa voi esiintyä eroa vasemman ja oikean sieraimen välillä, ja se voi kertoa mm. hermoston puolieroista.

Kokeile:

  1. Sulje oikea sierain sormella.

    Haista jotain tuttua: kahvia, sitruunaa, piparminttua.

    Arvioi: kuinka voimakas haju on asteikolla 0–10?

  2. Pidä pieni tauko

  3. Sulje vasen sierain ja tee sama.

  4. Vertaa tuloksia.


Jos huomaat selkeän puolieron (yli 2 pistettä) niin voit lähteä kehittämään huonompaa puolta, haistelemalla eri hajuja heikommin haistavalla sieraimella. Voit myös sulkea silmät haistellessa ja visualisoida mitä haistat.

Ja hei muista käyttää nenää hengittämistä varten, jo se voi olla ratkaiseva tekijä hajuaistin kehittymisessä. 😊

Yhteenveto

Hajuaisti on:

  • ensimmäinen aisti, jonka varassa vauva löytää äidin

  • yksi tärkeimmistä selviytymisaistimme

  • suora yhteys tunteisiin ja muistiin

  • herkin varhainen mittari Alzheimerin ja Parkinsonin taudeille

  • aistijärjestelmä, jota voidaan harjoittaa ja vahvistaa


Pieni aisti – valtava hermostollinen merkitys.


Toivottavasti opit jotain uutta!